Kun lähdin hakemaan apua unettomuuteeni ja pitkäikaiseen matalaan mielialaani, pääsin kyllä hoitoon melko pian ja sain diagnoosin vakavasta masennuksesta. Tämän jälkeen hoito kuitenkin jollakin tapaa hidastui. Kävin kyllä kerran viikossa puhumassa avohoitoyksikössä omahoitajani kanssa. Kävimme läpi asioita, jotka ahdistivat elämässäni, mietimme keinoja unettomuuteni korjaamiseen ja suunnittelimme hoidon etenemistä tulevaisuudessa. Käynnit olivat kuitenkin hiukan turhanaikaisen oloisia. Niillä ikään kuin yritettiin vain kannatella minua pinnalla. Psykoterapian aloittamisesta oli puhetta, mutta omalääkärini ja omahoitajani olivat sitä mieltä, että sen aloittamista olisi syytä siirtää puolella vuodella eteenpäin, koska en heidän mielestään ollut tarpeeksi voimissani sitoutuakseni terapiaan. Tämän sijaan yritimme korjata unettomuuteni.
Ennen kuin lähdin hakemaan apua, olin kärsinyt jo puoli vuotta vakavasta unettomuudesta. Nukuin vain muutaman tunnin yössä ja senkin pätkittäin. Välillä valvoin koko yön. Nyt minulle alkuun kirjoitettiin reseptillä vahvempaa Melatoniinia. Söin tätä noin puoli vuotta, kunnes todettiin, ettei siitä ollut apua. Tämän jälkeen kokeiltiin muutkin lääkkeet läpi. Unihygienia-asioita kävimme myöskin läpi. Voisi sanoa, että kaikki mahdolliset peruskeinot kokeiltiin. Palaan varmaan myöhemmin näihin kokeiluihin tässä blogissa.
Oltuani useamman kuukauden hoidossa otin esille aspergerin syndrooman. Hoitajani myönsi, että mietteeni olivat ihan perusteltuja ja sovimme, että teemme yhdessä aspergerkyselyn ja kartoitamme vähän, miten vahvasti minulla voisi piirteitä olla. Tätä kyselyä ja kartoittamista kesti vuoden verran, sillä aina sitä siirrettiin eteenpäin "kiireellisempien" asioiden vuoksi. Lopulta kyllästyin niin paljon tähän vatvomiseen, että aloin tosissani vaatia tutkimusten tekoa ihan diagnoosimielessä. Tähän suostuttiin, mutta nämäkin neurologiset tutkimukset keskeytyivät muiden asioiden vuoksi.
Lääkkeitä olen syönyt monenlaista. Hoitajani kanssa sovimme, ettemme ensin yritä lääkehoitoa, mutta lopulta päädyimme siihen, että on syytä aloittaa lääkkeiden käyttö. Hoitajani kyllä korosti sitä, etteivät lääkkeet ole mikään ratkaisu masennukseen, vaan ne vain helpottavat oloa sen verran, että minulla on voimia hoitaa itseni kuntoon muilla keinoilla. Lääkkeitäni on sittemmin vaihdettu monta kertaa, kun sopivaa ei vain ole sattunut löytymään. Niistä varsinaisista keinoista, joilla masennustani olisi oikeasti pyritty hoitamaan en kykene oikeastaan sanomaan mitään. En osaa hahmottaa, että mitä ne keinot oikein ovat olleet. Ehkä se on ollut jonkinlaista keskusteluavun tarjoamista. Mutta parannetaanko masennusta keskustelemalla? Mielestäni tämä on ihan oikeutettu kysymys.
Palaan unettomuuteen, lääkkeisiin, aspergeriin, tutkimuksiin ja muihin mainitsemiini asioihin myöhemmin. Nyt haluan vain luvata sen, että pyrin tässä blogissa osoittamaan, missä mielestäni hoidossa mennään vikaan ja mitä olisin halpunnut tehtävän toisin. Matkani on ollut pitkä jo tähänkin asti ja edessäpäin on vielä tietä kuljettavana. Päivitykset eivät välttämättä ole loogisesti eteneviä. Kirjoitan asioista, joita mielen päällä on milloinkin.
Nyt esitän vielä yhden pyynnön. Jos eksytte lukemaan tätä blogia, niin esittäkää kysymyksiä ja toiveita. Auttakaa minua rakentamaan tästä jotakin. En tavoittele taivaita. Jos yksikin ihminen lukee näitä kirjoituksia ja ryhtyy miettimään asioita, katson että olen onnistunut tavoitteessani.
